Toimistohotell Tallinnassa
Toimistohotelli on kalustettu toimistotila helpottavien sihteeri-ja lisäpalveluksineen, jonka avulla voi säästää kiinteissä kuluissa ja toimia tehokkaasti myös pienellä henkilökunta määräällä.
Toimistohotelli on hyvä ratkaisu pien- ja keskikokoisille yrityksille, jotka eivät halua itse toimeenpanna hallinto ja tukitehtäviä ja joiden toimiston pinta-alan tarve on 10-35 neliömetria.
Toimistohotellin tukihenkilökunta työskentelee arkisin 09.00-17.00 mutta likipääsy omalle toimistolle on taattu koko vuorokauden ajan. 1Office toimistohotelli sijaitsee Tallinnan ydinkeskustassa Narva mnt 5 Foorumin liikerakennuksessa.
Toimistohotellin palvelut
Joustavat ehdot
Käyttäessä toimistohotellia ei tarvi sijoittaa nopeasti arvoa pudottavaan perusvaraan ja toimiston peruskulut ovat ennustettu koko sopimuskaudeksi. Joustavat määräajat sopimuksessa pienentää liikeriskejä ja antavat mahdollisuuden lyhyellä varoitusajalla irtisanoa toimistohotellin sopimuksen. Joustavuuden saavuttamiseksi on mukavan toimistoratkaisun lisäksi toimistohotellin asiakkaille saatavalla myös meidän virtuaalitoimiston palvelut. Monet palvelut sisältyy valmiiksi jo toimistohotellin hintaan.
Toimisto
Toimistossa on tarvittava määrä ergonomisia työpaikkoja, nopea internet yhteys ja IP-puhelimet. Asiakkaalla on oikeus käyttää kokoushuonetta ja toimistotekniikkaa. Toimiston ylläpitokuluja ei tarvi maksaa koska hinta sisältää jo meidän jäähdytys-, ilmastointi- ja valvontapalvelun sekä siivouspalvelun. Toimiston asiakkaille on tarkoitettu parkkipaikat Foorumin rakennuksen maan-alaisessa parkkitalossa edullisempaan hintaan.
Sihteeripalvelu
Yrityksen asianjamisen järjestää sihteeri. Perusratkaisujen kuten vieraiden vastaanoton, puhelujen, faksien, sähköpostien ja postin palvelun lisäski on mahdollista käyttää sihteeriä kiinteän tuntitaksan mukaisesti oman ajan säästämiseen. Palvelua voi käyttää sekä tiedostohallintaan että myös kaikenlaisten palvelujen kuten majoituksen, kuljetuksen tai kuriirin järjestämiseen.
Kokoushuone
Toimistohotellissa on kokoushuone, jota voi käyttää yrityksen vieraiden vastaanottoon ja asiakastapamisiin. Sihteeri ottaa vieraat vastaaan ja palvelee yrityksen kokouksia jo aikaisemmin sovitun mukaisesti, kahvitarjoilusta täydelliseen catering-palveluun asti.
Liikeosoite
Yrityksen rekisteritiedoissa ja markkinointimaterjaaleissa saa käyttää osoitetta Narva mnt 5 Tallinna. Sisältyy toimistohotellin hintaan.
Puhelut
Toimistohotellin sihteeri vastaa yrityksen digitaaliseen puhelimeen saapuviin puheluihin ja palvelee niitä sopimuksen mukaisesti. Sisältyy toimistohotellin hintaan.
Kirjeet ja paketit
Toimistohotellin sihteeri ottaa vastaan toimistohotellin asiakkaalle saapuvat kirjeet sekä paketit ja käsittelee niitä sopimuksen mukaisesti. Sisältyy toimistohotellin hintaan.
Faksit
Toimistohotellin sihteeri ottaa vastaan yrityksen digitaaliseen faksin numeroon saapuvat viestit ja kästittelee niitä sopimuksen mukaisesti. Sisältyy toimistohotellin hintaan.
Sähköposti
Toimsitohotellin sihteeri lukee yrityskohtaistetusta sähköpostista yrityksen kirjeet ja käsittelee niitä sopimuksen mukaisesti. Ei sisälly toimistohotellin hintaan.
Hinnasto ja tiedustelut
| Palvelut | Yksikkö | Hinta € |
|---|---|---|
| Yhden kalustetun ja internet yhteydella varustetun työtilan hinta | kk | 200.00 |
| Kokoushuone vuokraus (5-8 henkilöä) | tunti | 15.00 |
| Pysäköintipaikka maanalaisessa parkkihallissa | kk | 100.00 |
| Säilytyslokero maanalaisessa parkkihallissa | kk | 50.00 |
Kaikkiin hintoihin lisätään ALV 20%
Lisäinformaatiota +372 6 311 118 tai kirjoita sales@1office.ee.







